Kun sopiva matkakohde löytyy, voi loman suunnittelu alkaa. Varsinkin kauan kestäviä ja tuntemattomaan kulttuurin tehtyjä matkoja tulee suunnitella kunnolla ennen lähtöä. Matkailijan tulee ottaa huomioon matkadokumentit, rahoitus, rokotukset ja kohteessa oleva majoitus. Jos lähtee pakettimatkalle, loman suunnittelun ei tarvitse olla niin laajaa kuin omatoimimatkan kohdalla.

Kun matkaa rupeaa ostamaan, on hyvä tarkistaa eri matkantarjoajien ja lentoyhtiöiden tarjouksia. Monesti loman suunnittelu kannattaa aloittaa jo puoli vuotta aikaisemmin, jolloin on mahdollista löytää edullisia matkoja. Ensimmäiseksi on tärkeää päättää haluaako lähteä valmiiksi suunnitellulle matkalle eli pakettimatkalle vai niin sanotulle omatoimimatkalle. Omatoimimatkailija varaa itse lennot matkakohteeseen, minkä lisäksi hänen tulee itse huolehtia majoituksestaan ja kuljetuksista.

Kun matkakohde on päätetty, on tärkeää huolehtia matkan rahoituksesta. Jos ei ole valmiiksi säästänyt lomalle varoja, voi ottaa pienen lainan kulujen kustantamiseksi. On paljon mukavampi matkustaa, jos ei tarvitse laskea jokaista penniä ja nipistää joka ikisestä ostoksesta. Monet talvella matkustavat maksavat lainansa myöhemmin takaisin esimerkiksi kesätöitä tehden. Toiset ottavat 1000 euroa lainaa.

Loman suunnittelu alkaa ihmisten tärkeimmästä perustarpeesta, eli terveydestä. Matkailijalla tulee olla voimassa tietyt rokotukset ennen matkalle lähtöä. Esimerkiksi Euroopan sisällä suomalaisen ei tarvitse hankkia lisärokotuksia, mutta Aasiaan lähtevien kannattaa hankkia hepatiitti-rokotukset ennen matkalle lähtöä. Rokotukset kannattaa hankkia hyvissä ajoin, sillä osa vaatii useamman vahvistuspiikin ennen immuniteetin pysyvää vahvistumista. Kannattaa myös harkita malariarokotuksen hankkimista, jos lähtee matkalle eksoottiseen maahan.

Matkavakuutus on syytä hankkia ennen matkalle lähtöä. Vakuutuksia on kahdenlaisia: henkilöturva, joka korvaa terveydenhuollon, ja omaisuusvakuutus, joka korvaa omaisuusvahingot. Useimmiten nämä kaksi vakuutusta on yhdistetty samaan pakettiin, jota kutsutaan yksinkertaisesti matkavakuutukseksi. Monet eri yhtiöt tarjoavat matkavakuutuksia, joten kannattaa vertailla hintoja ennen vakuutuksen hankkimista.

Matkustamiseen liittyy paljon erilaisia asiakirjoja. Tärkein näistä on passi, minkä on ehdottomasti oltava voimassa koko matkan ajan. Joissakin maissa passin tulee olla voimassa jopa pari kuukautta matkan jälkeen. Toinen tärkeä asiakirja on viisumi, joka maksaa tietyn summan maasta riippuen. Esimerkiksi Vietnamin viisumi maksaa noin 20 euroa. Viisumi on voimassa kohteesta riippuen parista viikosta kolmeen kuukauteen, jonka aikana maahan saa tulla sisälle. Maasta on poistuttava ennen viisumin umpeutumista.

Omatoimimatkailussa on paljon hyviä puolia, jos matkan suunnittelee huolella. Kun itse suunnittelee oman matkansa, voi tehdä juuri niin kuin itse haluaa koko loman ajan. Moni omatoimimatkailija ei pysy yhdessä kohteessa koko loman ajan, vaan matkustaa ympäri kohdemaata ja jopa sen ulkopuolella. Omatoimimatkailijan loma voi olla stressaavampi kuin pakettimatkan tekevän lomailijan, sillä pakettimatkoissa majoitukset ja retket on yleensä valmiiksi suunniteltu.

Valmismatkat ovat hyvä vaihtoehto, varsinkin jos ei omaa vahvaa kielitaitoa. Valmismatkoilla mukana on kokoajan opas, joka pystyy toimimaan tulkkina ja neuvoo ongelmatilanteissa. Harvoin matkustavalle valmismatka on erinomainen vaihtoehto, kun haluaa päästä helpolla ja rentoutua koko loman ajan. Omatoimimatka sopii hyvin hurjapäiselle seikkailijalle, joka haluaa kokeilla rajojaan. Nuorten keskuudessa jälkimmäinen on ollut monta vuotta kasvavassa suosiossa.

Pakkaaminen on tärkeää suunnitella huolella etukäteen. Pakkaaminen helpottuu, jos listaa kaikki mukaan tulevat tavarat. Tärkeimmät tavarat ovat passi, lompakko ja oleelliset matka-asiakirjat. Passista ja maksukorteista on hyvä ottaa pari valokopiota mukaansa, sillä alkuperäiset saattavat kadota matkan varrella. Kannattaa myös ottaa mukaan päivälaukku, johon mahtuu välttämättömät tavarat ja vesipullo.

Hyvin suunniteltu matka on jo puoli voittoa. Sitten kun pääsee kohteeseensa, voi vain pistää aurinkolasit nenän päähän ja lähteä innokkaana kohti uusia seikkailuja!